Posted on 2008.06.16 at 20:55
Miten sitä onkaan ihminen riippuvainen putkia pitkin tulevasta vedestä. Katu talon edestä on auki, ja vesi poikki. Olihan siitä lappu alakerran ilmoitustaululla, mutta enhän minä sitä ollut huomannut.
Tulin nälissäni kaupan kautta kotiin. Ostin ainekset purjokeittoon, jota oli hieman hankalaa tehdä ilman vettä. Tänään piti siivota. Ei onnistu ilman vettä. Piti pestä pyykkiä. Ei onnistu ilman vettä. Piti silittää. Se olisi jotenkuten onnistunut, mutta höyryraudalla on mukavampi silitellä kera veden. Vessassakaan ei oikein viitsi käydä ilman vettä. Niinpä päätin lähteä kaupungille yleisten vessojen maailmaan kuluttamaan aikaani. No saipa hyvällä omatunnolla käydä subissa syömässä ja hengailla kuin teinit ikään :D
Duunista aiheutunut väsymystaso on laskenut viikon aikana hyvin, joten eiköhän kesällä ole muutakin elämää kuin moottoritie välillä turku-salo.
Olen iloinen, että aloitin maanantaina työt ja perjantaina istuttiin piknikillä Vartiovuoressa uuden työkaverin kanssa. Mukana myös muita ihania ihmisiä, ja koska seura oli niin mukavaa, venähti piknik gringon kautta dynamoon. Mukava lipsahdus!
Lauantaina pyörittiin murun kanssa kaupungilla ja ostetiin molemmille uudet kengät. Vagabondin mustat perustennarit. Hyvä duuniin ja joka menoon.
Siitä sitten Kaarinaan Sannen ja Teemun eläintarhalle. Vettä satoi ja lätäköt loisku, mutta koska oli päätetty grillata, niin myös tehtiin. Erihyvältä herkut maistui sisälläkin. Siitä sitten Åbon jytkeeseen pomppimaan ysäri- ja kasarihittejen tahtiin. Sunnuntaina iski remuamisen jälkeinen väsymys, joten päivä meni torkkuen ja leffaillen.
Jes, vesi tulee jälleen! Eli eikun suihkuun ja hampupesulle.
Päätettiin taas karata juhannusta, joten viikonloppu naatiskellaan autiossa Helsingissä Nonniksen ja A-V:n kera. Puotasäällä meidät löytää rannalta tai puistoista. Sateella olohuoneeseen rakennetusta majasta syömästä herkkuja ja pelaamasta lautapelejä.
Posted on 2008.06.10 at 19:07
Tätäkö se nyt tulee olemaan. Kaikki vapaahetket väsyä? Toivon ja uskonkin, että ei tule, mutta tällä hetkellä silmät kirveltää väsystä. Eilen illalla en jaksanut edes kääntyä sohvalla. Työt alkoivat.
Aina sitä on uuden duunipaikan jäljiltä ihan väskä, salaa välillä toivoo, että voisi palata vanhaan tuttuun ja turvalliseen. Toivon, että ilot voittavat väsymomentit tässä seuraavien viikkojen aikana. Ilo on mahtava, iloinen, avulias ja innostava toimitus. Ilo on toimiva konserni. Ilo on selvä, varma ja kokemukseni mukainen palkka mehevine lisineen. Ilo on muutama ihminen, joista toivoisin saavani työkaverin lisäksi kaverin muihin rientoihin ja iloihin.
Kahdeksasta kesäduunarista neljä oli aloittanut jo reilusti aikaisemmin. Loput neljä, minä mukaan lukien, aloittivat eilen. Tätä neljän jengiä sitten tykitettiin erilaisissa koulutuksissa koko ensimmäinen päivä. Pallo oli sen verran sekaisin iltasella kaikesta unohtuneesta ja pallon päällä heiluvasta tiedosta.
Tänään jatkettiin koulutuksilla, omien tunnusten luomisella, naamavärkkien kuvaamisella jne. Aamupalaverissa jaettiin keikat, joiden kimppuun pääsi sitten vasta iltapäivällä. Talossivulle tuleva, autoihin, verotukseen, päästöihin ja bensakulutuksiin liittyvä juttu hämmensi hieman autotonta ja matikkapäätöntä. Ja hämmentää vielä huomenna, sillä en saanut tarpeeksi haastateltavia kiinni tänään. Toimitus odottaa mielenkiinnolla duunareiden ensimmäisiä juttuja, todetakseen mitä oikein ollaan miehiämme ja naisiamme. Paskamaisen säkän nainen tässä terve.
Viime viikko olikin siis ihanuuksineen tarpeellista puudutusta tämän viikon jännitykseen. Sex and the city oli tosin kehno viritys. Jotain kertoo se, että paras vitsi ja oikeastaan ainut kohta, jossa nauroin kunnolla, oli kakkavitsi. Olin odottanut myös itkua, mutta siihen tarvittaisiin ehkä oman sohvan nurkka. No, ei se mitään, carrien, samanthan, charlotten ja mirandan kohtaaminen vuosien jälkeen oli ihanaa. Samaten seura ja kropassa kupliva kuohuva.
Lauantai meni vartiovuoressa puistoillen. Tehtiin murun ja ninnin kanssa kasvisvartaita ja pakattiin reppuun grilli. Ella esitteli meille ihanan paikan, johon aurinko paistoi lempeästi, ja josta näki koko kaupungin yli. Aurinko, seura ja masun täytteet maistuivat niin hyvin, että minä ja ninni luovutettiin vasta kun aurinko laski Turun taakse yhdentoista jälkeen illalla. Hitsin vitsin klubilaiset eivät päästäneet rannekkeettoimia sisälle, joten nämä tytöt lähti laulamaan karaokea naapuriin. PMMP:n Matkalaulu pompotti ihmisiä siinä määrin, että karaoketäti joutui kesken biisin komentaa pöydällä tanssineet alas.
Huomenna täytyykin matkustella junalla, sillä autollisilla kimppakyytiläisillä ei ole aamuvuoroa. Voi herätä myöhemmin ja ottaa eväät ja lehdet junaan, like it. Kimmpakyyti on kyllä muuten pirun kätevä. Seuraa ja tulee halvemmaksi. Ja tuleepa myös pöyräiltyä joka päivä. Mun kun pitää lähteä vajaata puolta tuntia ennen tapaamista fillaroimaan miittipaikalle, että ehdin kyytiin. Siitä sitten vielä 60 kilometriä takapenkillä. Saattaa ruveta korpeemaan jossain vaiheessa :D
Nyt ei jaksa muuta kun löhötä lomalaisen kainalossa ja katsoa boksilta Lostin jaksoja putkeen. Ja nukahtaa.
Posted on 2008.06.04 at 22:01
Oon ollu monica-elementtissäni muutaman päivän ajan. Tänään saatiin vihdoin inventoitua ja siivottua ruokottoman siivoton varastomme. Kolme tuntia vierähti, mutta nyt kymmenet erikokoiset, rutistuneet, nuhjuiset ja muuttojen jäljiltä rikkinäiset pahvilaatikot ja repaleiset muovipussit muuttuivat kolmeksi hyvin järjestetyksi muovilaatikoksi ja yhdeksi tiedotusoppimappimuovilaatikoksi. Muutama hajatavara (luistimet, matkalaukku, sukset ja kylmälaukku) nojailee nätisti siinä sivussa. Kyllä tämä tyttö nautti, kun sai rennosti luopua järjettömästä määrästä järjetöntä tavaraa. Onneksi ja iloksi meillä on taloyhtiössä "kierrätyspiste", jonne voi viedä tavaroita, jotka joku muu voisi haluta. Ja onneksi taloyhtiöstä löytyy myös hamstereita, jotka niitä tavaroita haluavat. Aina on kaikki hävinny, odotan mielenkiinnolla onko huomenna enää mitään jäljellä. Löysin myös ison laatikollisen vanhoja vaatteita, joiden olemassaoloa en muistanut. Lajittelin siitä Uffille menevät ja sellaset, jotka matkaavat seuraavalle kirppisreissulle mukaan.
Oon myös pessyt ikkunoita (, joita ei taas seuraavan sateen jälkeen pestyiksi tunnista) ja puunannut ja jynssännyt muita nurkkia. On tää kans, ulkona on niin nättiä kun kesällä vaan voi olla, ja minä nautin siivoamisesta sisällä. Toivottavasti en nyt oo hussannu siihen ainoita aurinkoisia päiviä... Ens viikolla alkavat työt, ja nyt on ollut aikaa järjestää. Päätin, että en tee mitään kouluhommiakaan tällä viikolla. Jätän ne sinne duunin päällisiksi. Mitäköhän mahdan tykätä päätöksestä myöhemmin...
Viikonloppuna ja alkuviikosta vietin kyllä kesää ja ihan lomaa. Turistina omassa kaupungissa. Yo-juhlissa Tampereella tuoksui syreenit ja kermakakku. Oli kiva nähdä sukulaisia, tuttuja ja tuntemattomia, ja mutustella tarjottavia mehun kanssa. Kemuista Turkuun meidän mukana lähti myös mummi ja paappa.
Sunnuntaina seilattiin Vepsään. Nätti pieni saari ja ilma täydellinen. Aurinko paistoi jo vähän liiaksikin, ja mummin nenänpää paloi, samaten murun hartiat. Syötiin eväät laavulla, kierrettiin lyhyt luontopolku, kaffiteltiin nurmikolla.
Maanantaiaamuna käväisimme torilla ja kauppahallissa. Kuivatut hedelmät saaliinamme lähdettiin bussilla kasvitieteelliseen puutarhaan. Mummi ihaili kukkia ja paappa otti salaa kuvan Aarno Kasvista, mitäs me fanit :DD Jatkettiin siitä bussilla rannalle grillaamaan eväät. Kaupungissa käytiin kattomassa Tuomiokirkon eteen gerberoista tehty tilataideteos. Ja Brinkkala piti tietenkin myös nähdä. Siitä jatkettiin Käsityöläismuseoon. Minä olisin jo mennyt kotiin, mutta mummi ja paappa baanas niin, että ei meinannu perässä pysyä. Museo ei ollut vielä ihan "käynnistynyt", mutta nättiä oli niin kuin aina.
Tiistaina aamupalan jälkeen mummin Turussa asuva serkku tuli hakemaan meitä kyläilemään hänen ja siskonsa luo. Oli ihana tutustua - ikinä en ollut heitä ennen nähnyt, vaikka sukulaisia ja samassa kaupungissa. Oikein ihania cityleidejä, olin ihan myyty :) Loppupäivä meni kaupungilla palloillen.
Junailu kotiin vaihtoineen hieman jännitti matkalaisia (ja mua), mutta hyvinhän se meni ja vähän seikkailuakin saatiin!
Onnistuin muuten tuossa turisteillessani unohtaa noutaa varatut Sex and the cityn liput. Tänään vasta tajusin. Että näin "minä hoidan liput meille kaikille". Eihän niitä paikkoja enää ollut. Harmitti ja hävetti. Nyt paikat sitten myöhemmässä näytöksessä samaisena päivänä, pienessä salissa. Tää pää ei muista nykyään enää mitään ilman kalenteria.
Nyt tarvitsee unta palloon. Puhtaat lakanat odottaa. Pesin täkit talviteloille, toivottavasti ei tuu kylmä kun ei oo muruakaan vieressä lämmittämässä.
Posted on 2008.05.29 at 21:30
Son ny kuulkaa sillä lailla, notta koulu on loppu, mutta tää flicka ei saanu siitä tarvittavia tunnelmoota irti. Tekemistähän on koulun puoleen koko kesän, mutta kaikki muu olis paljon kivempaa.
Tänään esimerkiksi kilahdin lopullisesti meidän kirjahyllykauhistukseen ja irrotin siitä muutaman hyllyn vimmoissani. Nyt törröttää muutama puoli-irtonainen hylly siellä täällä, että onpa sitten parempi. Jos joku ton haluaa, tulee hakemaan vaan, muuten soitan Ekotorilta apua. Olkoon sitten töllöt ja kirjat lattialla siihen asti, että löytyy mieleinen.
Ruotsin reissulta löyty vihdoin ihana teline älppäreille. Meinasin jo ostaa jostain ikeasta astiankuivaustelineen niille, mutta onneksi maltoin odottaa oikean löytymistä. 300 kruunulla (3-4 egee) 60-luvulta peräisin oleva teline, ihan levyille tarkoitettu. Love it!
Tukholma antoi paljon, myös materian lisäksi. :D Ihanaa nähdä Kajsaa ja Marenia. Chillailin itekseni perjantain kun Kajsa oli töissä. Kävelin Södermalmin toisesta päästä Götgatanille ja sieltä keskustaan. Kahet farkut löysi tiensä ostoskassiini. Ja vihdoin myös ne taivaansiniset! Nyt omistan peräti 3 paria farkkuja, jai! Yksi hassu koru halusi myös ehdottomasti mukaani. Iltasella tuli sitten Maren. Puolivalmistettiin ruokaa ja naatiskeltiin ilta-auringosta parvekkeella.
Lauantai meni leppoisasti kuljeskellen kauniita katuja. Ei täl kertaa ehditty museoihin tms, mutta eipä oikeastaan edes haitannu. Illalla haettiin pizzat, mä tein vadelmamohitoja ja katottiin euroviisuja. Ranskan biisi on mun uusi kesähitti. Tykkään siitä aivan nappina! Espanjan vetäisy lämmitti mieltäni myös, mutta ymmärrän vastaväitteet. Tanskan olisi kuulunut olla voittaja! Euroviisuhumussa suunnistimme yökerhoilemaan. Tässä välissä onnistuin törkkäseen jalkani katukiveen, juoksemaan jyrkää mäkeä pitkin saadakseni tasapainoni takaisin ja kaatumalla tyylikkäästi toisen puolen kropastani mustelmille ja ruhjeille - ni ja rikkomalla siinä rytäkässä kamerani. Olis pitäny olla kunnolla päissään, ni olis ollu juopontuuria, eikä mitään olisi käynyt! :D No jotain rahoja sain takasin vakuutusyhtiöstä, nyt pitäisi mennä kattelemaan uutta vempainta.
Sunnuntaina koko Södermalm oli yhtä isoa katukirppistä. Ihmiset myivät tavaroitaan kaduilla, pihoilla ja puistoissa. Aivain ihana idea, tahtoo Turkuun myös! Aurinko paistoi ihanasti, löysin 400 kruunulla ihanat lähes käyttämättömät kengät. Iltasella istutiin puistossa, pelattiin uusvanhaa puistopeliä ja ihastelin tyylikkäitä tukholmalaisia. Ilo silmälle ;) Illalla katotiin vielä What happens in vegas -leffa. Ihan kuraahan se oli, mutta toisaalta myös tykkäsin. Ja sain ahaa-elämyksen. Mäkin tahdon mennä naimisiin, en nyt ympäripäissäni Vegasissa, mutta miniporukalla, jossain kaukana. Rannalla mieluiten! Ei tarvi sukulaisten tulla pakkojuhlimaan, jos eivät halua. Sillä sitä minä en halua.
Tiistaina olin sitten takasin Suomessa ja viettämässä Ellan kotiinpaluupirskeitä yhdistettynä Ninnin läksiäisiin. Ihana nähdä ihanaa Ellaa! Mutta se ei oo kivaa, että Ninnistä tulee ainakin kesäksi helsinkiläinen. Meillä on aina minä ja vuodesohva odottamassa! :P Ja oli kiva tänään edes tiskata muuttoavuksi.
Eilen käytettiin isin vierailusta jääneet leffaliput murun kans, ja käytiin kattomas Indiana Jones. Tykkäsin :) Ostin myös Sex and The cityn ensi-iltaan, iltanäytökseen, liput mulle ja tytöille.
Huomisen ohjelmana elämän järjestely, tyynyjen ompelu, siivous ja silitys. Kaikki hoituu! :D Lauantaiksi Tampereelle ylioppilasjuhliin ja sieltä Turkuun mukana tulevat myös mummi ja paappa. Ihanaa, että vihdoinkin saan heidät tänne! Alkuviikkoon luvassa onkin kotikaupunkituristeilua. Käydään myös Vepsän saaressa. Katotaan nyt mitä jaksavat, mennään sen mukaan.
Nyt tekeen iltapalaa. Muru pääsee just duunista ja sit viekkuun köllimään. Jos vaikka lukis mulle iltasadun! :)
Posted on 2008.05.16 at 16:11
Perjjjtaintaina kaikki muuttuu, huutaa radio. Muru lähti just kavereineen kalaan Merikarvialle, ja mä odotan jotain tapahtuvaksi. Tylsää.
Pohjanmaan reissu oli ihana. Hellerajat paukku ja oli mukavata istuttaa perunoita pikku pikku bikineissä. Siivosin myös grillikodan kesäkuntoon. Mäntysuovan tuoksusessa kodassa oli mukava korkata grillauskausi alkaneeksi. Pitäs vissiin tässä lähteä vielä ennen duunin alkua uudelleen lakeuksille, kun siellä tuntu saavan paremmin aikaseksi kun täällä kotosalla. Kirjoittelin opinnäytettä ja sain ihan yhden kirjankin luettua sitä varten.
Koska oon elelly aikalailla vapaata taiteilijaelämää viime aikoina, oon saanu kesän hyvin alulle. Viime kesä kun vaan hujahti ohi. Nyt oonkin päättäny ottaa kaiken irti ennen duunin alkua. Kesän ekat (kalliit) pallojätskit on nautiskeltuna Aurajoen rannassa. Samaten jokilaivoilla on käyty kellumassa jo useamman kerran. Suomen pelin jälkeen on tullut Onnelan patiolla notkuttua, en nyt tiedä voiko sitä laskea saavutukseksi, mutta aika kesämeiningiksi ainakin mun silmissä ;)
Ollaan pidetty taas kirppiksellä Ninnin kans putiikkia. Tai tällä hetkellä mä pidän yksinään, kun jatkoin vielä toisen viikon. Nyt on ihan mukavaa, kun voi pyöräillä sinne, eikä hytistä bussia odottaen. Vähän taskurahaakin on tullut. Ite löysin kirpparilta lampun meidän makkariin, niin ihana että! Samaten ostin eurolla lampunrotiskon, josta revin "päällysteet" irti. Siihen runkoon teen sitten semmosenkin taideteoksen meidän keittiöön! Muutama purkkikin on tarttunut mukaan, niitähän ei ikinä voi olla liikaa. Yks semmonen ihana vanha Marimekkofeikki ja yks Aarikka. Tällänen Aarikalta olis muuten kova sana keittiöön
http://www.aarikka.fi/en.php?k=8346 - nyt kun yrtit päätyvät kissojen suihin ennen meidän lautasia...
Kävin muuten ensimmäistä kertaa elämässäni kunnon rintsikkakaupassa. Uskallauduin ku Marjatta-rintsikkamyyjä on tuttu :) Kyllä heitti kaikki koot ihan ympyrää, mutta johan nyt istuu! Ei ihan suotta Marjatta kauhistellut, että ton ikänen nainen, eikä oo koskaan käyny kunnon liikkessä ostamassa kuppeja varustukselleen.
Alushepeneiden lisäksi päävärkki on myös vähän muuttunut. Tai ainakin tupsut siinä ottan yläpuolella. Kävin kampaajalla, viime kerrasta olikin jo joku puoli vuotta. Ei mitään ihmeellistä, mutta fiftaripermiksen poiskasvattamisprosessiin vähän parempi alku.
Eilen Pinku tuli yökylään. Joku palaveri Helsingissä, ja oli tässä sitten jo yli puolimatkassa aamulla kun piti lähteä. Muru lähti töihin, Pinku tuli, ja aamulla Pinku lähti samalla oven avausella ku muru tuli kotiin. Mahtoivat naapurit kauhistella meininkiä! :DD
Huomenna olis sitten meidän luokan järjestämät potkiaset vuotta vanhemmille kollegoille. Action herot valtaavat mestat. Minä olen Prinsessa Leia - en kylläkään kultaisissa bikineissä! :D
Jaha, nyt pitää lähteä leffateatterista ruinaamaan julisteita bileitä varten. Ens viikolla Tukholmaa jne. Jai! Sommoro!